keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Perhosten siivin

Reilu viikko sitten juhlittiin lähipiirissäni pyöreitä vuosia ja pian onkin tiedossa lisää syntymäpäiviä! ;D

Syntymäpäiväsankarille väkertelin itse pienehkön lahjan, vaikka hän olikin sanonut, että mitään lahjaa ei tarvitse tuoda vaan riittä, että tuo itsensä. Minusta vain kun on niin kivaa antaa jotain itsetehtyä lahjaksi :3


Halusin antaa hänelle jotain värikästä, koska hän on itse niin ihanan värikäspersoona ja lopputuloksena syntyi helmistä tehty perhosrintaneula :)


Perhosista hullaantuneena jatkoin perhosteemaa myös kortissa!



Kortti olikin värimaailmaltaan paljon hempeämpi. Taisin käyttää ensimmäistä kertaa koko korttientekohistoriassani somisteena tylliä ja sulkia :D
Lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan nätti, vaikka aluksi tuntui, että kortista ei tullut sellainen kuin olisin halunnut. Saaja oli kuitenkin tyytyväinen, mikä on tärkeintä :)

Lopuksi olisi vielä tarjolla mun juhlalook:



Asu on koruineen päivineen itsetekemäni :3
Bolero valmistui ylioppilasjuhliani varten, mutta hame ja toppi ovatkin jo useamman vuoden vanhoja, sillä ne olivat minun ysiluokan kässänlopputyöni. Jännää, että ne sopivat minulle vieläkin noin hyvin!

<3 Erica

tiistai 14. huhtikuuta 2015

"Niin kuin taivaassa"- musiikkinäytelmä

Aika on taas päässyt vierähtämään huimaa vauhtia ja blogin päivittäminen on vähän jäänyt. On ollut pääsiäistä, ennakkotehtävien tekoa ja työharjoittelunikin on alkanut muutama viikko sitten. 

Suoraan sanoen mielessäni on tänä aikana käynyt myös hetkellisesti, että kannattaako minun edes kirjoittaa tätä blogia? 
Tiedän, että blogini on iältään vielä nuori, mikä voi olla yksi syy siihen, miksi sillä ei ole juuri seuraajia. 
Päivitänkö sitä liian harvoin?
Ehkäpä blogini ei myöskään erotu tarpeeksi massasta? 

Toki blogia voi pitää vain ihan omaksi iloksi, mutta olisihan se mukavaa ja kannustavaa, että höpötyksilläni olisi edes muutama lukija. 
Jatkanko sitkeästi vai annan olla? 
Ainakin vielä haluan päivitellä blogiani edes silloin kuin siltä tuntuu :) 

Nyt kuitenkin masistelut sikseen sillä viime viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa käymään teatterissa! :D
Tottakai suuntasimme Valkeakosken kaupunginteatteriin, sillä olenhan minä siellä työharjoittelussakin ;) 
(Tämä ei kuitenkaan ole silti mikään maksettu mainos!) 

Siellä on pyörinyt jo jonkin aikaa musiikkinäytelmä "Niin kuin taivaassa", joka perustuu Kay Pollakin elokuvaan "Så som i himmelen". 


Ensin elokuvan nimi ei sanonut minulle mitään, mutta varmaankin noin näytelmän puolessa välissä tajusin nähneeni kyseisen elokuvan. Katsoimme sen peruskoulussa ruotsintunnilla. Onhan siitä jo jonkin verran aikaa, joten ehkäpä se selittää x) 

Minusta näytelmä oli hyvä. Pidin musiikeista ja näyttelijät olivat taitavia. Näytelmässä oli myös mukavasti huumoria mukana, mikä oli minun mieleeni ;P 
Teatteri on aika pienikokoinen, joten tunnelman on kotoisa ja näyttämö on lähellä vaikka et istuisikaan aivan eturivissä. 

Tämän näköisenä meikäläinen istui katsomossa: 


Pahoittelut kuvien laadusta... Ne tuli napattua aika nopiaa! 


<3 Erica



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tampere Kuplii!

Viikonloppuna Tampereella, tarkemmin Finlaysonin alueella järjestettiin "Tampere Kuplii!" nimiset sarjakuva festivaalit. Minäkin päädyin käymään siellä, jopa kahtena päivänä ystäväni innoittamana :) Tapahtumaan oli vapaa pääsy, mikä oli aivan mahtava juttu!

Tarjolla oli kaikenlaisia luentoja, signeerauksia sun muita, mutta oikeastaan ainoa ohjelma jonka itse kävin katsomassa oli Cosplay deitti. Ekakerta kun edes kuulin tuollaisesta! Olen siis aikas keltanokka näissä "piireissä", eikä minulla ollut itselläni edes cossia päällä. Pakko myöntää, että tunsin itseni hiukan "alastomaksi" xD

Oikeastaan tuo oli minulle ensimmäinen cosplay- tapahtuma jossa olen käynyt. Vaikkakin tapahtuma ei varsinaisesti ollut cosplay-tapahtuma, niin se oli valannut itselleen ihan kiitettävästi näkyvyyttä! :) Tapahtumassa oli mukavan rento tunnelma, vaikkakin porukkaa oli aika paljon. Näin paljon upeita asuja ja kyllähän siinä tuli sitten itsellekkin sellainen olo, että "Mäkin haluun!". Olen kyllä harkinnut cossaamista joskus, mutten ole vielä koskaan saanut aikaiseksi. Noh, ehkäpä tänä vuonna sitten ;P

Tässä minun asuni viikonlopulta. Taisin näyttää siellä porukassa aikas tavalliselta x)

Lauantain asu:


Pikkuhattu: Kirpparilta
Rusettikaulakoru: J&C
Paita: H&M
Hame: Itsetehty
Kengät: Tapas
Laukku: Ginatricot
Sunnuntain asu:


Takki: Kirpparilta
Korsetti: NewYorker
Housut: Ginatricot
Saapikkaat: Tapas
 Tuo takki on kyllä yksi minun suurista rakkauksistani! <3


Olen aina rakastanut kaikenlaisia nyörityksiä ja tässäkin ne ovat juuri piste i:n päälle!
Kangaskin on aivan ihana :3
Kuvassa näkyy myös saapikkaiden ihanat "timanttikorstelut" korossa ja jalantakaosassa.

Pääsin maistamaan myös minulle ihan uusia japanilaisia juttuja mm. Ramune juomaa.
Pullon avaamiseen tarvittiin vähän enemmän aivonystyröitä ja voimaa kuin meidän eurooppalaisten, mutta juoma oli hyvää. Makeaa ja makikun oli tunnistettavissa meloniksi ;P


Pullot olivat yllätyksekseni lasia ja niissä oli hauska muotoilu! ;D

Kiitokset ystävälleni Elinalle (joka näytti jälleen tyrmäävän hyvältä koko viikonlopun!) ja hänen kavereilleen joita sain nähdä tapahtumassa! Oli tosi kiva viikonloppu ja taisi tässä pieni kärpänen puraista ;)

<3 Erica

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Reach for the pole

Olen ollut kiinnostunut tankotanssista jo pidemmän aikaa, mutta noin vuosi sitten uskaltauduin sitä kokeilemaan.
Se oli sitten menoa! Innostuin lajista heti ensimmäisellä tunnilla ja parin kuukauden kuluttua hankin itselleni kromisen tangon.


Parin kuukauden ajan ehdin käydä tunneilla, mutta valmistuttuani aloin treenata itsenäisesti kotona. Kävin siis Tampereella tankotunneilla ja valmistumiseni jälkeen siellä ei juuri tullut käytyä niin tunneille olisi täytynyt aina lähteä vartavasten. Haluaisin kuitenkin alkaa taas käydä jossain vaiheessa tunneilla, edes silloin tällöin :)

Minua ärsyttävät ne ihmiset, jotka yhdistävät tankotanssin ainoastaan erotiikkaan ja stripteaseen. Kyllähän se on oiva väline myös sellaiseen, mutta lajina tankotanssi vaatii todella hyvää lihaskuntoa ja on todellakin aivan oikea urheilulaji! Itse tuskin ainakaan näytän kovin seksikkäältä treenatessani naama aivan näkkärillä xD Välillä itseasiassa näytän varmaankin siltä, että olisin joutunut väkivallan kohteeksi kun jokapaikassa on mustelmia kunnon tankotreenien jäljiltä. Laji vaatii siis myös kohtuullisen korkeaa kipukynnystä.

Lajina tankotanssista on kuitenkin tullut nykyisin paljon suositumpi, ehkäpä jopa jollain tasolla trendikäslaji. Meiltä löytyy suomesta myös kolmet tankotanssin MM-kisat voittanut tanssija Oona Kivelä. Hyvä Suomi!! Fanitan Oonaa hurjasti :)

Itsehän olen vielä aikas aloittelija, mutta ainakin nautin lajista suuresti :D

Reach for the stars

Flying V


Kuvat tuli tuli otettua vähän ekstemporee, joten pahoittelen pientä sotkua... Pääsittepähän kurkistamaan asuntooni edes vähän ennenkuin jo muutan pois x)
Jep, huomenna olisi tarkoitus muuttaa takaisin kotopuoleen Pirkanmaalle täältä Etelä-Pohjanmaalta. Minulla alkaa työharjoittelu maanantaina Valkeakoskella, joten minun on helpointa ja halvinta muuttaa takaisin kotiin (;
Harjoittelu vähän jänskättää...

<3 Erica and Mr. Pole


torstai 12. maaliskuuta 2015

Tassutellen pingviinejä

Poikaystävälläni on huomenna syntymäpäivä (Onnea! <3), mutta koska emme varmaankaan näe toisiamme tänä viikonloppuna, niin hän sai lahjansa jo etukäteen viime viikonloppuna ;D

Kortti sekä lahja olivat molemmat eläinaiheisia:


 Kortista löytyy sama pingviini leimasin, jota käytin ystävänpäiväkorteissa tänä vuonna. Minusta se vain on niin lutuinen!


Äitini jaksaa aina kuittailla minulle siitä, että käytän noita Floral Punchin joulutähtileikkureita muutenkin kuin vain jouluna... Itse olen vain kovin tykästynyt niihin kun niillä saa aivan ihanan näköisiä kukkia aika helposti. Eikä nuo minusta nyt liian jouluisia ole, varsinkaan tuon värisinä (;

Molemmat soikiot ovat muistaakseni Spellbinderssin stansseja, eri stanssiseteistä tosin. Ei voi ihan ulkoa muistaa ja on paha käydä tarkistamassa kun olen taas täällä Etelä-Pohjanmaalla ja stanssit ovat Pirkanmaalla xD

Lahjaksi neuloin kalastajanlapaset :)
Nämä olivat nyt sitten kolmannet, mutta jokainen pari on erilainen (;
Näihin kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoneuletta!
Ensimmäinen yritelmä piti purkaa kun siitä tuli liian kireä, mutta netistä etsittyjen vinkkien avulla se alkoi jotenkin luonnistaa. Ei noista nyt ihan täydelliset tulleet, mutta kuvion höyryttäminen auttoi paljon. Ennen höyryttämistä kuvio oli paljon epätasaisempi. Taisin vain vahingossa hieman venyttää läppää höyrytteässeni...
Noh, täytyy toivoa, että ne vaikka vähän kutistuisivat käytössä :)


Ohje, langat ja puikot olivat samat kuin niissä lapasissa, jotka neuloin isälleni joululahjaksi. Niistä tekemäni postaus löytyy täältä. Vähän tosin muuttelin taas silmukka määriä, jotta lapasista tuli oikean kokoiset sekä lisäsin tassukuvion läppäosuuteen. Tassukuvion tein läpän molemmin puolin. Totesin, että on parempi kun kuviota on lapasen molemmin puolin, jolloin sitä kuviolankaa ei tarvitse kuljettaa niin pitkiä matkoja "tyhjänpanttina". Ohjekuvion tassuun löysin ihan vain netistä selailemalla :)

Tässä vielä lähikuvaa tassukuviosta :) 
Onko tuo teidän mielestänne koiran vain kissan tassu? :3

<3 Erica 

torstai 5. maaliskuuta 2015

Väriä elämään huulipunilla!

Muistan vielä jotenkuten sen ajan kun vieroksuin värikkäitä ja tummia huulipunia. Jos joku olisi sanonut minulle vielä ollessani yläasteella, että muutaman vuoden päästä punaat huulesi mustiksi, niin en varmasti olisi uskonut. Noh, mites kävikään!

Hurahdin ensin kirkkaisiin punaisiin ja niiden kautta sitten siirryin aina vain hurjempiin väreihin! Monenlaista komenttia on tullut, mutta en ole niistä itseeni ottanut. Minusta värikkäillä huulipunilla on kiva tuoda väriä mustaan asuun tai sitten vain luoda vähän särmää ;)
Myös ihmisten ilmeet ovat usein näkemisen arvoisia kun huulissa on vaikkapa sinistä!

Tänään huulilla oli yhtä lempiväreistäni: lilaa!


Lähikuvaa sävystä :)
Kyseinen huulipuna on Viva la Divan ja sävy on ihana enemmän kylmään taittava lila.
Minulla on kaksi muutakin merkin huulipunaa ja olen tykästynyt niihin kovasti. Tämä postaus ei siis ole millään tavalla sponsoroitu, eli ihan omista mielipiteistäni täällä puhun :)

Tässä näkyvät kaikki kolme Viva la Diva huulipunaani:


 Jo ihan vain nuo huulipunien hylsyt ovat ihan hirvittävän ihanat! ;)


Sävyt eivät taida olla kaikista "yleisimmät", mutta siitähän minä juuri tykkäänkin ;P
Merkin huulipunissa on suuri värivalikoima ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Tykkään Viva la Divan huulipunista, koska niistä löytyy oikeasti pigmenttiä, mutta silti ne tuntuvat mukavilta huulilla. Ne jopa tuoksuvat ihanilta! :)

Kaikenlisäksi huulipunien pohjasta löytyy teksti: "Against animal testing", mikä on aivan mahtava juttu! :3
Eläimillä testaamattomia tuotteita kun ei ole tarjolla todellakaan liikaa...

Hylsy on lilan punan, eli kyseisen sävyn nimi on Kharma

Saa nähdä mikä on seuraava väri, joka löytyy huulilta! ;P

Mikä on teidän lemppari huulipuna sävy tai merkki?? Entä tiedättekö hyviä tuotteita joita ei ole eläimillä testattu?

<3 Erica

perjantai 27. helmikuuta 2015

Uusi karvainen asukki

Eilen tuli viikko täyteen siitä kun taloon muutti uusi karvainen asukki :)
Perheenlisäykseksi saimme tällä kertaa kissan. Hänen nimensä on Sheba ja ikää on kolme vuotta.


Sheban aikasemmat omistajat joutuivat luopumaan hänestä ja niin me päätimme antaa tälle sharmikaalle pojulle kodin. Sheba pitää paljon ihmisistä, mutta on vielä aika arka. Arkuus on kuitenkin ymmärrettävää varsinkin kun samassa talossa asustaa vasta 9kk oleva pikkukoira.
Luca haluaisi ihan hirvittävästi tehdä lähempää tuttavuutta Sheban kanssa, mutta Sheba on toista mieltä. Asia johtuu varmaankin siitä, että Luca on vähän liiankin innokas kaveri...
Siksi olemme rajanneet osan talosta Sheballe ja loput on sitten Lucan aluetta :)

Sheba on viikon kuluessa saanut paljon rohkeutta ja uskaltaa jo aina silloin tällöin tulla katsomaan Lucaa aidan toiselle puolelle. Luca vain on siitä niin innoissaan, että pelästyttää käytöksellään kissan pois.
Sheba on myös valloittanut mummuni sängyn ja tuleekin parhaiten juttuun juuri mummoni kanssa, sillä mummon huone kuuluu "Sheban alueeseen" ;)


Tällä hetkellä Sheba tulee paremmin juttuun kanieni kanssa kuin Lucan kanssa. Johtuen varmaankin siitä että kanit ovat reilusti rauhallisempia kuin huligaani Luca xD
Sunnuntaina minun ja Lucan (ja varmaankin myös kanien) pitää palata takaisin Etelä-Pohjanmaalle syysloman loppuessa. Viimeistään silloin Sheba pääsee sitten kaikessa rauhassa tutustumaan koko kämppään, kun yli-innokas karvakorva on muilla mailla.


Enköhän minä päivittele sitten myöhemmin lisää Sheban ja muiden karvakorvien kuulumisista ja yhteiselosta! :D

<3 Erica
    Luca
     Sheba
Kanit: Damon ja Lexie